Vitun homo laivalavalla

Koskaan ei ihmisiä lakkaa kiinnostamasta kysymys, miksi laivalle mennään. Ja se on ihme, sillä vastaus on nimittäin niin selvä kuin voi olla. Sinne mennään juomaan.

Olin laivalla keikalla ja parin päivän rykäisy oli loistava. Rentoa menoa hytissä ja messin ruokapinojen tuhoamista. Keikat vedettiin tällä kertaa teatterissa, johon oli valvottu sisäänkäynti, joten tilaisuus muistutti enemmän stand up -showta kuin yleensä. 

Ja aika kännissä siellä oltiin. Keikan aluksi piti niille antaa perinteinen 30 sekunnin tyhjentäytymishetki, jolloin kaikki saivat huudella suunsa puhtaaksi, ja sen jälkeen oli sitten mun vuoro. Joku keski-ikäinen tavallisen näköinen mies käytti ajan tehokkaasti ja huusi koko ajan VITUN HOMO, VITUN HOMO, IME MUNAA, VITUN HOMO, IME MUNAA, VITUN HOMO, VITUN HOMO, VITUN HOMO. 

Sitten se lopetti kun aika loppui. Hyvä keikka oli. Siitä tungen nettiin videopätkää pian.

Laivalta lähtiessäni junassa sain neljän hengen allergiahytin itselleni ja viereiseen kahden hengen boksiin hiiviskeli taas tavallisen näköinen noin 40-vuotias mies pienessä maistissa. Salon kohdalla se tuntui koko ajan pudottelevan jotain ja ajattelin, että kyllähän se kännykkä on liukas lipeämään, mutta lopulta katsoin sinne oikein kunnolla ja huomasin mikä siellä lattialla aina kolahteli.

Se oli kauko-ohjattava helikopteri. Pieni ja oikeasti ilmassa pysyvä kopteri, joka nousi nopeasti metrin, otti osuman seinästä ja rojahti maahan. Helvetin hienoa. Sitten mies soitti kaverille, pisti luuriin kaiuttimen päälle ja huusi, kuuntele, mä lennän helikopterilla. Helvetin hienoa. Teki niin mieli mennä mukaan, mutta enhän minä peliliikkeitä tee, koska olen niin ujo.

Kaksi päivää laivalla, ei alkoholia eikä valvomista, rahaa kului 1,50 euroa, ei semmosta ole missään. Kokeilkaa joskus.

Powered by Etomite CMS.