Kolumni insestistä

Avasin vuoden nerokkaalla kolumnilla, jossa otin kantaa keilaukseen. Taas menit halpaan houkuttelevan otsikon ansiosta? Jatkan Keskisuomalaisen kolumnistina ainakin vielä tämän kevään. (KSML 2.1.2008)

 

Tänä vuonna kaatuu


Joulupukki pysyy, mutta kaikki muu muuttuu. Kirjoitin muutama vuosi sitten tällä palstalla, että lenkkeileminen on parasta mitä voi tehdä kengät jalassa. Se ei pidä enää paikkaansa, nimittäin nyt kengät ovat muuttuneet kevyistä ja kimmoisista juoksutossuista kiiltäviin ja hiostaviin kenkiin, joiden toinen pohja pitää ja toinen luistaa.

Keilaus on ehdottomasti parasta mitä voi yhdellä kädellä tehdä. Olen harrastanut keilausta pari vuotta, ensin ihan vain kerran viikossa viskelymielellä ja viime keväällä astuin uudelle tasolle ja vedin vatsan sisään.


Ostin omat keilakengät, -pallon ja niille kassin. Siirryin hikisistä ja persoonattomista keilahallin vuokravälineistä itselleni tuunattuihin varusteisiin, minkä jälkeen koko lajin luvattiin muuttuvan.

Muuttuihan se. Ensikertalainen heittelee aloittelijan tuurilla kaatoja toisensa perään ja luulee olevansa jotakin. Mutta sitten kun aletaan omalla pallolla heittämään niin kuin ne televisiossa tekevät ja pyritään tekemään se edes kymmenen kertaa peräkkäin, alkaa todellinen kiipeily vähähappiselle vuorelle.

Oikeaoppinen keilaus on taitolaji, jossa varpaan asento vaikuttaa heilurin liikerataan niin että tuleekin rännin sijaan kaato. Keilaus voi olla myös sopivasti kuritonta ajanvietettä, jonka ohessa voi porukalla kaataa muutaman keilan myös kurkun puolelle.

Hohtokeilauksessa hallista tehdään valoilla ja musiikilla disko, jossa keilat ja radat loistavat pimeässä ja koska siellä on baari, kaikki juovat ja huutavat. Pallon kanssa voi tanssia myös hitaita. Urheilukeilauksen ystävä ei harrasta hohtokeilausta, joka muuten maksaa puolet enemmän.

 

Internetistä voi katsella trick shot -videoita, joissa amerikkalaiset heittelevät pomppuja ja supertarkkoja heittoja takaperin, selän takaa ja kaikkea ylävitosen ja terrorismin vastaisen sodan väliltä samalla tavalla kuin biljardin lajeissa tehdään.

Olen kilpaillut kahdesti epävirallisissa joukkuekisoissa ja jäänyt aina hopealle. Kisassa pienikin jännitys pudottaa tuloksista ainakin neljänneksen. Nuorena harrastin voimanostoa ja vetelämmät sanoivat, että mikäs tuossa, kuka tahansa nostaa yhtä paljon jos vain treenaa. Kisassa nostaminen oli kuitenkin täysin eri juttu. 

Keilausta voivat harrastaa vetelät, lapset ja ylipainoisetkin. Keskivartalon lihakset, joiden passiivisuus tänä tila-autojen aikana aiheuttaa selkäkipuja miljoonille suomalaisille, saavat harjoitusta keilauksessa.

Salossa kävin keilaamassa ennen keikkaa ja keilan kokoinen juniori heitti niin hienosti että minun teki mieli vetää keilakassin vetoketju ääneti kiinni ja poistua takaoikealle tekemään tussilla muistiinpanoja.

Joulupukki tulee vuosittain, mutta keilauksen, keilaamisen ja keilailun voi aloittaa vain kerran elämässään. Hyvää kuluvaa vuotta!


Powered by Etomite CMS.