Yhdyntä saamelaisen kanssa

Hei taas! Harhaanjohtavat otsikot ja yhteiskuntakriittinen ja tiedostavasti vihainen kirjoitussarjani heittävät lisää bensaa liekkeihin. Kirjoitin Keskisuomalaiseen tämä seuraavan sivalluksen (KSML 23.1.2008). Olkaa hyvä!

Kaksipäisen kotkan varjossa

Ummetus tuntuu siltä, että Vaalimaan rekkajono on siirretty sinun sisääsi. Joulun aikaan jono oli pisimmillään, mutta syynä ei ollut venäläisten viranomaisten rahastus vaan ihan perusvirheet ruokavaliossa.

Ihminen on kaksipäinen elukka. Yläpää ajattelee ja alapää näyttää mitä yläpään ajattelu saa aikaan. Kakkalistaan vessan seinällä voisi lisätä ohjeet, mitä pitää syödä synnyttääkseen esimerkiksi tahmakakan.

Alapää on yhtä tiedostava ja tunteva taho kuin paksumpitukkainen yläkerran kollega. Jos jono seisoo tarpeeksi pitkään eikä myyrä kurkista millään, alapää unohtaa, miltä kakkahätä tuntuu.

Tukkijätkät purkivat sumansa voimaa ja keksiä säästämättä. Ummetukseen ei auta keksi vaan kuitupitoinen ja värillinen ruoka sekä nohevuus.

 

Uudenvuoden matkalla Espanjassa, jossa pinnistely nousi potenssiinsa, aloitin apteekissa sanomalla hola, jonka jälkeen jatkoin englanniksi, että on ongelmia vatsan kanssa. Nainen ehdotti suusta ryöppyävällä käsiliikkeellä oksentelua, jolloin oikaisin puhumalla, että I need to go to the toilett.

Suomessa kelasin läpi kaikki paskaa tarkoittavat sanat ja päädyin sanomaan farmaseutille 'kun on ummetusta niin mikähän olisi...'

Vaikka espanajalaiset eivät kierrätä pulloja eivätkä syö ruisleipää, paremmat laksatiivit niillä oli kuin Suomessa. Tosin Suomessa en tullut vielä ostaneeksi sitä alahyllyn jytämyrkkyä, jolla tyhjennetään torso ennen tärkeitä tutkimuksia. Se kävi kyllä mielessä epätoivon aamuina, ja muutenkin kiinnosti ihan seikkailumielessä.

Ylipäänsäkin yritin ajatella tilannetta vihollisen näkökulmasta. Mitkä olisivat jo mielettömäksi kasautuneen makkimäärän pahimmat uhat? Ne ovat yllätys, yllätys ja yllätys.

Väsytin sitä vaivihkaa ulostuslääkkeellä, sitten iskin perusteisiin lenkkeilemällä naurettavan kovaa, jotta suoli erehtyisi toimimaan ja lopulta heti kun juoksu oli ohi ja alapää ei osannut aavistaa mitään, härnäsin kakkaa käyntiin omenalla.

Aamuisin luin Hesarin pääkirjoitusta, jotta yläpää luulisi minun vielä nukkuvan ja jotta alapää menisi samaan retkuun. Sitten motitin lihasmuistini ja suhautin pulskat aamukahvit ykkösellä sisään, jotta sumppi pääsisi iskemään lepäävään viholliseen.

 

Opin liikuttavan paljon ihmisestä tämän projektin aikana. Jos haluaa liukkautta ja pehmeyttä takatuotantoon, kannattaa välttää kaikkea mitä ei löydy apinain jääkaapista eli sokeria ja valkoisesta jauhosta tehtyä leipää ja pastaa. Paljon pitäisi juoda vettä.

Lisäksi hämmästely, esimerkiksi matkailu aiheuttaa päästöjen rajaamista, koska alapää aistii, ettei olla kotona ja lisäksi jännitetään millainen pönttömalli hotellissa on ja että tuleeko torakka juuri kun portinvartija alkaa rentoutua.

Ajattelematon kulutus aiheuttaa ruuhkaa sekä Vaalimaalla että suolistossa. Se, mihin rekkakuski ei voi itse vaikuttaa, on rekkajono.

Powered by Etomite CMS.