Minä olen ampunut!

Luin Hesaria tänään ja siinä oli kutakuinkin yhden aukeaman verran erikokoisia juttuja aselaista. Kuinka nopeasti ja kuinka jyrkästi tässä nyt osataan mennä päin persettä? Ainakin jos ajellaan lehdistön kyydissä?

Sivuseikka, keinotekoinen syyllinen, pikatehokeino, jonka vaikutukset ovat symboliset ja epäolennaiset: kiristetään aselakia.

Tai ainakin puhutaan siitä, pitäisikö lakia muuttaa. Ei hyvää päivää.

Voisko joku paukapää nyt mennä jossain virastossa itseensä ja uhata vaikka nitojalla kokousten puheenjohtajia tai ketänytsittenpitääkin, että ne määräraha-aloitteet menis läpi ja mieluiten tänään kuin tiistaina.

Kiusaaminen on kivaa

Koulukiusaus kuten minä sen näen, on yksi ongelmista, jonka ilmeisesti annetaan rehottaa. En tiedä miksi. Eikö uskalleta mennä väliin vai pelätäänkö liikaa niitä, jotka käsittääkseni ovat nykyään pahimpia koulukiusaajia eli vanhempia?

Mitä pitäisi tehdä? Helvetin iso kysymys. En minä tiedä. Jotain tulee ensimmäisenä mieleen.

Pienempiä luokkia, parempi palkka opettajille, jotta sinne taululle saadaan heilumaan tyypit, joilla on tarpeeksi munaa ja karismaa läimiä viivottimella nuoria hiirikäsiä rystysille, jos ne vittuilevat kenellekään yhtään.

Kouluun oppilaanohjausta enemmän, enemmän harrastuskerhoja, enemmän kaikkea mitä Ruotsissa tehdään. Uskokaa jo, sieltä kannattaa aina ottaa mallia. Turha ylpeys pois, ne on hyviä ja parempia. Omaleimaista suomalaisuutta on jo tarpeeksi olemassa imagotasolla, copy pastella vain mallit lahden yli että heilahtaa.

Toistan kaikkea minkä jo kaikki tietävät, mutta sitä ei voi koskaan tehdä tarpeeksi.

Tönityistä taiteilijoiksi

Todella moni koomikoista sanoo olleensa kouluaikoina koulukiusattu ja syrjitty ja ulkopuolinen. Ei se yllätä. Eilen Maria-ohjelmassa oli juontaja, rokkari ja poppari, jotka kaikki sanoivat kutakuinkin samaa.

Nuoruuskärsimyksistä syntyy siis käsittääkseni siinä määrin voimakas puute jollain päänsisäisellä alueella, että sitä pitää ruokkia menemällä aikuiselämän tekemisissään pitemmälle ja tulemalla paremmaksi kuin kaikki muut (lue: paremmaksi kuin ne kusipäät).

Komiikassa on osaksi tästä kyse. Päästään näyttämään. Lisäksi on liuta muita syitä, en halua liikaa yleistää.

Eli otetaan takaisin menestymällä, varsinkin jos on lahjoja. Entä ne, joilla ei ole lahjoja ja jotka eivät saa käännettyä vitutustaan voitoksi? Karkeasti sanottuna heille kaikille ei ole tarjolla levytyssopimusta tai open mic -keikkoja.

Bully-Teemu

Itse en ole erikoisemmin kärsinyt kiusaamisesta enkä ole erityisen paljon kiusannut. Ulkopuolisuuden tunne minulla on aina ollut joka paikassa ja joka seurassa ja se lienee minun taakkani, jota ruokin jos jotain ruokin. Kaikilla tosin on taakkansa.

Noin 20-vuotiaana tapasin baarissa entisen luokkatoverin, joka sanoi, että vielä minä näytän teille. Mies on huippupiirtäjä. Silloin käsitin, että hänen päässään olen niitä kusipäitä. Olin yksi siitä enemmistöstä, joka nauroi hänelle. En aloittanut enkä johtanut, mutta en myöskään mennyt väliin tai yrittänyt laimentaa. Ansaitsen siis tittelini. Syyllisyys ei ole liian iso, mutta tallella se on ja toivon, että voin siitä hänen kanssaan joskus puhua.

Yhdessä lavajutussani puhun siitä, kuinka murrosiän aikana esimerkiksi koululuokkien roolit heittävät voltin ja niistä johtajatyypeistä (usein kiusaajista) alkaa kuoriutua niitä luusereita ja luusereina pidetyistä muovautuu kirjailijoita, tekijöitä, päättäjiä tai vähintään kiinnostavia insinöörejä.

Kusipääkiusaajat taittavat niskansa yleensä ennemmin tai myöhemmin. Joko jäävät junnaamaan itsetuhoista pillurallia kodin ja R-kioskin välille tai sitten kantavat vääristymiään ja syyllisyyttään paritaloalueelle saakka ja kuristavat perheensä jonain pakkasaamuna kun Audi ei lähdekään käyntiin.

Jos hyvin käy, radiossa soi juuri silloin Zen Cafen hittibiisi, jossa laulaja, entinen luokkatoveri aivan selvästi kuittailee kusipäälle niin kouriintuntuvasti ettei sitä fiilistä taltuta edes se, että kusipää piiskaisi pojastaan huippujääkiekkoilijan.

Ei muuta kuin kiusatkaa niin paljon kuin pystytte. Kaikki tietävät, että te olette niitä häviäjiä oikeasti. Paska siirtyy etupenkiltä takapenkille kaikessa suhteessa. Teidän tulevat lapsenne ovat tähtäimessä seuraavaksi valitettavasti. En usko, että tämä jää tähän.

 

Politiikkaa tästä

Aivan turha tehdä tällä jutulla politiikkaa. Joku demaripää vaatii sisäministerin (kok) eroa, koska sen aikana on jo tapahtunut kaksi isoa pyssyjuhlaa. Voisko ne erota postuumista, siis ne, jotka olivat sisäministereitä viimeisen 20 vuoden aikana. Ero tässä vaiheessa olisi ”rintamakarkuruutta” kuten ministeri itse sanoi.

Poliisi ei pääse työkoneilla Youtubeen ja syyksi sanotaan turvallisuusseikat. Ja paskat, kyllä niillä on joskus liikaa aikaa surffailla netissä ja nettiä on rajoitettu samasta syystä kuin muillakin työpaikoilla: luppoaikana ei saa viihtyä vaan pitää ainakin yrittää näyttää siltä, että tekee töitä.

Vielä kerran tämä sama asia: jos kerran Suomi on rikkaampi kuin koskaan, miten on mahdollista ettei se näy naamasta?





Powered by Etomite CMS.