Tomaattiraporttia 2009

Työmiehen kosto on käsite, joka on tuttu jo yli vuosikymmenen kerrostalossa asuttuani. Kun remonttia tehdään, joko alakerran kylppärissä tai ulkoseinää pitkin kiipeävillä telineillä, asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen. 

Jos pitää kerran pari porata niin, että se kuuluu koko taloon ja kovaa, porataan ensimmäisenä aamulla. Jos pitää piikata seinän rappausta irti niin, että koko talo tutisee, piikataan heti aamusta. Loppupäivä voidaan tehdä sitten äänettömämpiä pieniä töitä, hiomista tai naputtelua. 

Pääasia on, että muut saadaan herätettyä. Siis ne muut, joiden ei tarvitse herätä aikaisin tekemään saatanallista remonttia. Kun heräämisestä on varmistuttu, voidaan päivää jatkaa vahingonilon ja oikeudenmukaisuuden tunteista koostuvalla tunnevoimalla iltapäivään saakka. Kiitos. En syytä, on ihan hyvä, että tällaista paineentasausta on mahdollista tehdä.

Tomaateilla ei ollut tätä ongelmaa, silti heräsin aina aikaisin muutaman tunnin unien jälkeen. Seitsemän keikkaa neljässä päivässä, kaikkien aikojen parhaat festarit ja jopa hyvä sää välillä.

Keskiviikkona tein kaksi keikkaa hyvissä voimin ja varsinkin toinen meni niistä hyvin. Uusi Suisto-klubi kiilasi aivan kärkeen maamme parhaimpien klubitilojen joukkoon. Siellä ujutin mukaan mielijohteesta muutamia ennen kokeilemattomia matskujakin eikä kukaan huomannut mitään. Se oli keikka, jollaisia haluan tehdä. Intiimi klubi, pitkä setti eikä hirveää kiirettä.

Menin Helsinkiin yöksi, mikä oli järkevää. Torstaina hyvin levänneenä tein Kasvihuoneella, eli torilla sijainneessa teltassa todella hyvän keikan. Paikka on mahtava ja tulee ensi vuonnakin. Ensimmäistä kertaa Tomaattihistoriassa kaikki esiintymispaikat olivat sellaisia, joissa esiintyy mielellään, suosikkia on jopa vaikea valita.

Torstaina olisi pitänyt mennä kotiin yöksi, mutta ei. Perjantaina se näkyi jo toisessa keikassa väsymisenä. Se, näkyykö se yleisölle, on sitten eri juttu. Väsyneenä ei vain välttämättä osaa sanoa, menikö hyvin, tosi hyvin vai ei. Perjantaina Studio, viime vuoden soolopaikkani, soi mahtavasti varsinkin kun Harri Lagström luikautti parasta itseään ja teki varmasti festareiden tärkeimmän keikan, jos minulta kysytään. Se oli asenteeltaan, sisällöltään ja yleisön tasolla olemiseltaan niin ytimessä kuin voi.

Lauantaina molemmat keikat menivät silmät päässä seisoen hyvin, mutta tunnelma oli perjantain kaltainen itselläni. Toivottavasti yleisö kuitenkin sai sitä mitä tuli hakemaan ja toivottavasti ne, jotka eivät tienneet mitä tulivat hakemaan ovat nyt viisaampia mun tekemisieni suhteen.

Festarin viimeinen keikka menee yleensä aina vara-akuilla ja nyt oli samaa ilmassa. Aikaa oli tunkkaisen ilman Studiossa mulla 20 minuuttia ja olin viimeinen. 25 minuutin kohdalla sanoin, että nyt tämä keikka oli virallisesti tässä, mutta että jatkan esiintymistä ja täältä voi nyt lähteä milloin haluaa.

Joku ehkä lähtikin, mutta jatkoin vielä toiset 25 minuuttia täydelle salille. Välillä mietin, mitä juttuja niitä olikaan. Idea tuli ihan siinä lavalla, että so what, annetaan mennä. Jos pää olisi toiminut paremmin, olisi voinut olla siellä niin pitkään, että oikeasti yleisö  olisi alkanut lähteä kunnolla. Ite tykkäsin. Happi oli kyllä kaikilta aivan loppu. Silti siinä oli ainakin hiven sitä ilmiötä, jota sanotaan Great Comedy Momentiksi (itse keksimä termi).

En tehnyt MC-keikkoja, mikä on kivaa. Se helpottaa keskittymistä. 20 minuuttisia keikkoja oli suurin osa, ja se tuntuu aina vähän lyhyeltä. Tykkään enemmän pidemmistä, koska silloin voi rauhassa rönsyillä ja silti ehtii sanomaan sanottavansa. Siinä ehtii myös tehdä selväksi yleisölle, että mun tyyli on nyt tällainen ja senkin jälkeen ehtii vielä kytkemään vauhdin päälle.

En aina tiedä, kuinka mukautuvainen pitäisi olla. Paikan, yleisön koostumuksen ja setin keston mukaan olisi tavallaan järkevää muokata settiä sellaiseksi, että se toimii juuri näille ihmisille, juuri tähän kellonaikaan, ja että se on tarpeeksi napakka lyhyeen settiin. Periaatteen takia en tätä kovin paljon teen. Että mun setti menee läpi siellä missä menee. Se on ehkä joskus tyhmää, mutta enimmäkseen tinkimättömyys on hyvästä, yleisön mielistelyyn voi jäädä koukkuun.

Sami Hedberg voitti yleisön suosikkikoomikon äänestyksen. Oikeutetusti. Mies teki enimmäkseen MC-keikkoja ja onnistui silti jäämään mieliin.

Kiitos järjestäjille, yleisölle ja koomikoille. Ensi vuonna ehkä näemme. Silloin pitää keksiä jotain spesiaalia.

Powered by Etomite CMS.