Yksi ylitse ripulijeppejen

Harri Lagström teki torstaina 3.9. Porissa ensimmäisen sooloesityksensä Kaikki ikivihreät ja pari ruskeaa.

Shown nimellä ei ole merkitystä silloin kun show on sitä mitä Harri siitä oli tehnyt Winston pubin ilmaisessa torstaihäppeningissä.

Lyhyesti sanottuna, se oli parasta mitä Suomessa on mun nähden tehty.

Tunti ja kymmenen minuuttia tiivistä, pakottamatta eteenpäin astuvaa harrimaista matskua, täynnä oivalluksia, paradoksien paljastuksia ja kiteytyksiä. Tinkimättömyys ja mielistelemättömyys ja mahtava rytmitaju pitivät yleisöä pihdeissään alusta loppuun.

Monesti huonompikin juttu menee läpi parempien juttujen lomassa, jos yleisö on rakastunut jo koomikkoon ja meno on rock. Harrin materiaali oli alusta loppuun linjassaan ja oikeasti hyvien juttujen osumaprosentti erittäin ronski.

Suomen aggressiivisin

Harri ei pelkästään sano asiasta, hän kysyy, ehdottaa, härnää, pakkosyöttää ja piikittelee. Lisäksi Harri esittää niin radikaaleja vaihtoehtoja, että ne aluksi tuntuvat kuvainnollisilta ja yliampuvilta, mutta usein niitä mietittyään ainakin tämä katsoja on lopulta täysin tai miltei täysin samaa mieltä.

Pitää lisäksi todeta, että show oli suunniteltu ja mietitty niin hyvin, että Harri pystyy varmasti tekemään saman missä ja milloin tahansa uudestaan. Kyse ei ollut vain siitä, että se sattui osumaan flow-suoneen.

Keikka eli tilanteen mukana kuten mikä tahansa muu hyvä keikka. Yleisössä oli hauska Esa-niminen mies ja baarin seinän sermi avattiin kesken shown. Voi hyvin sanoa, että tässäkään stand up -keikassa ei ollut lavalla neljättä seinää, siis sitä joka teatterissa sanotaan olevan yleisön ja lavan välissä.

Nyt kun Harria on tituleerattu maamme aggressiivisimmaksi koomikoksi, joku saattaa pelätä, että lyökö se mikrofonilla eturivin taantuneita urpoja suuhun. Eipä kai. Hyökkäysvoimaa siellä tukan takana on, mutta nimenomaan katsojan puolesta, päin järjettömiä ja epäoikeudenmukaisia asioita.

Onnistuminen on iloinen asia. Siitä pitivät myös huolen jälleen kerran porilaisten hyvät järjestelyt, pieni ja intiimi tila, ammattimainen ääni- ja valotekniikka sekä seitsemän minuutin lämmittely, jossa allekirjoittanut onnistui onnekseen hyvin.

Olin paikalla he hee!

Kun sanon, että se oli parasta ever, tarkoitan sitä. Se oli vaikuttavinta. Minä tunnetusti tykkään siitä, että nauratetaan ja puhutellaan samalla. Yleisön palautteen mukaan muutkin tykkäsivät. Harvoin tulee muun kuin oman stand up -keikan jälkeen sellainen rauhan ja tyytyväisyyden tunne, mikä nyt tuli.

Toki saatan ottaa lajin enemmän tosissani kuin joku toinen, mutta en ollut ainoa, joka keinui muutaman jutun aikana rytmissä eteen taakse ja samalla silmässä kävi mahdollisuus kostua. Ja tämä tapahtui ennen mitään punchlinea.

Ajattelin, että jumaliste, minä olin paikalla silloin, kun jotain tapahtui. Nimittäin Porissa tuli ikään kuin kaapista esiin se koko potentiaali ja taito, joka Harri Lagströmissä ja oikeasti huippuunsa hiotussa stand upissa asustaa. Se ei ollut huumoria tai naurattamista. Se oli komediaa.

Pää pois perseestä

Kun tämä ilmiö jatkossakin pureskelee julkkisvetoisen komiikkabisneksen ruoantähteitä, se tulee lihomaan lopulta niin isoksi ja vahvaksi, että vihdoinkin komiikkaa aletaan myymään myös sillä, mistä siinä minun mielestäni on parhaimmillaan kysymys. Kivunlievityksestä.

Enkä tarkoita sitä ettei keikkoja olisi jo nyt hyvät määrät tällekin suuntaukselle vaan sitä, että helmiä tullaan toivottavasti tarjoilemaan useammille, ja lajin eri polut alkavat tulla yleisölle tutuimmiksi ja syvemmiksi. Tälle on tilaus, johon mikään muu viihdemuoto tuskin pystyy vastaamaan, varsinkaan televisio, joka sai odotetusti chiliä silmään Porissakin.

En myöskään sano etteivätkö kaikki muut tyylit one liner –koomikoista ja feelgood-tyypeistä improvisoijiin ja monologin esittäjiin olisi tärkeitä ja hyviä.

Kannattaa käydä katsomassa Lagströmin ujellukset heti kun pääset.

Powered by Etomite CMS.