Keikkaraporttia 16

Torstaina olen Pasilassa. Ei ole mitään sanottavaa eikä mitään annettavaa. Juuri tämän takia ei pitäisi tehdä mitään menestyspyrkimyksiä kuten dvd-keikkoja, jotka imevät mehut. Pitäisi vain tehdä hyviä keikkoja ja sen jälkeen unohtaa kaikki. 

En ole lukenut uutisia kohta kahteen kuukauteen. Säästän ja suojelen itseäni. Se on peliliike kohti kansalaisuutta. Sitä kohti menee kiskot.

Peruutin lehdet, en katso netistä uutisia enkä tv-uutisia. Radiosta joskus vahingossa kuulee jotain, mutta päälle säädetty mielentila torppaa kaiken tiedon ja ajattelen vain että Haiti on haiti. 

PAsilassa oli pieni ja arkinen yleisön, jonka Tomi Walamies oli hoitanut oikealle taajuudelleen loistavalla MC-taidollaan. Menin paikalle suoraan futsal-peleistä, joten olin kuin olinkin rento vaikka täydellisen haluton. Pääsääntö, jonka avulla keikat menee hyvin on seuraavanlainen: älä välitä mistään mitään, kaikista vähiten keikoista ja siitä miten ne menee. Jos jokin vituttaa, se on plussaa.

Kun ei välitä, ei jännitä liikaa eikä yritä liikaa, haluaa vain selviytyä joidenkin työmoraalisten sääntöjen rajoissa ylpeytensä säilyttäen pois sieltä lavalta niin, että uskaltaa katsoa suurinta osaa alalla jollain tavalla työskentelevistä ihmisistä silmiin.

Puhuin rauhallisesti asioista, jotka johtuivat mieleen mielleyhtyminä. Olin selkeä ja itsevarma, koska en yrittänyt mitään muuta kuin että puhuisin lavalla edes nopeammin kuin Paavo Lipponen. Se on viihdeteollisuutta.

Tuli hyvä mieli. Ja sitten tuli paha mieli: olisinpa ollut dvd-keikalla yhtä rauhallinen ja tarkka. Mutta se ei vain mene niin. DVD on eri laji kuin peruskeikka, kunnes joku onnekas todistaa toivottavasti toisin.

Unelmani olis tehdä dvd-keikka, josta en välitä yhtään, en sitten yhtään. Menisin lavalle niin, että vituttaa, koska piti jättää jääkiekkotappelujen katsominen netistä kesken.

Kuuntelen Marc Maronia juuri nyt ja mietin onko mielekästä kun se valittaa ja analysoi sitä ettei se ole iso nimi.

Entä tuleeko mun yleisölle samanlainen olo kuin Maronin yleisölle hänen juttunsa mukaan tulee. He joko sanovat keikan jälkeen, että he was hilarious tai sitten he sanovat I hope he is ok.

Pasilan keikka meni siis hyvin ja sain siitä jotain rebound-henkistä nautintoa kuitenkin. Intoa se ei lisännyt, itsevarmuutta ehkä hieman. Mulla oli lavalla mukavaa olla ja se on kovinta shittiä tässä lajissa.

Mun tekis mieli valittaa kaikesta mitä en ole saavuttanut komiikassa, mutta en lähde siihen. Hähää. Nyt on liikaa aikaa taas. Illalla Turkuun. Siellä on myös Mika Eirtovaara, josta just tajusin etten osaa sanoa, onko hän kansalainen vai menestyjä.

Menestyjä siis tekee pirusti töitä vallatakseen isomman markkinaosuuden ja kertyneillä rahoilla ostaa paljon kirjoja, joita ajattelee lukevansa sitten isona tai sitten pitkällä lomalla, joka kuitenkin menee, siis loma, pilalle väärin ja hätäisesti valitun lomakohteen takia. Eli sitä on muttei ehdi käyttää.

Kansalainen ehtii lukea ne kirjat, joita se kirjastosta ehtii lainata. Kansalainen ei kakkaa verta öisin. Mika on näiden kahden lajin miellyttävä ja kunnioitettava sekoitus, tai ei ehkä sekoitus, koska se tarkoittaisi että hänessä on myös menestyjän negatiivisia puolia. Mika on määrittelemätön näillä termeillä, sovitaan niin.

Powered by Etomite CMS.