Keikkaraporttia 25

Pää jäässä hyvässä säässä

Kirjoitin jokin aikaa sitten Avautumisiin siitä ettei keikkoja peruttaisi ja tuplabuukattaisi miten sattuu. Tällä viikolla jouduin perumaan kaksi keikkaa. Se aina vähän närästää, ja nyt se tuntui rahallisestikin jo munuaisissa saakka.

Luen parhaillaan kirjaa Miksi me sairastumme. Se käsittelee psykosomaattisuutta; sitä mikä rooli mielellä ja sairastumisen ajoituksella ja ihmisen elämäntilanteella on sairastumisessa. Eli kutakuinkin että mieli voi sairastuttaa ja parantaakin, osaltaan ainakin avittaa siinä.

Joskus keikkoja pelkää niin paljon, että alkaa kuvittelemaan olevansa kuumeessa tai oksentavainen. Joillekin se on ehkä tuttu kouluajoilta, kun ei halunnut mennä pitämään esitelmää, tai vaikeaan kokeeseen tai kiusattavaksi.

Olen oppinut tunnistamaan tuon olon ja pitämään sitä vain oireena, joka menee ohi lavalla tai viimeistään keikan jälkeen. Se olo on ihan perseestä ja se kuluttaa ihmistä. Pelkoja tulee keikoista, joissa odottaa uusi ja epämääräinen paikka. Firmakeikoista kieltäytyvälle mulle niin käy tosi harvoin.

Joskus kuitenkin tulee niin kovat pelot tai jokin muu, ihan oikea vamma tai sairaus, jolloin joutuu  miettimään kykeneekö vetämään keikan vai nöy.

Silloin pitää punnita, olenko varmasti tarpeeksi huonossa kunnossa että voin hyvällä omalla tunnolla skipata shown. Tällä viikolla olin. Kaikkea ei tarvitse kestää.

Joskus ollessani liian peloissani olen perunut keikan, koska pelko haalii ympärilleen kaikki paskat fiilikset masennuksesta panikointiin, ja mies ahdistuu hilseen kokoiseksi. Sitten kun peruutus on varmistunut, olo onkin parantunut hetkessä ja mielessä muhinut huono omatunto tai kiista siitä, onko syytä huonoon omatuntoon.

Nyt olen keksinyt uuden mittarin, joka kertoo onko syytä morkkikseen. Onko olo tai vamma niin huono, etten haluaisi tai voisi myöskään harrastaa seksiä siinä tilassa. Jos mieli on valmis niin kyllähän koneistokin tekoihin taipuu. Jos ei nappaisi, silloin on jo oikeasti jotain vialla.

Toi on hyvä mittari. Tällä viikolla sain puhtaat paperit tuon testin mukaan.

Fillaripää

Kaaduin torstaina pyörällä ja sain tärähdyksen päähän. Perjantain keikka peruttiin ja lauantaina tein kaksi vetoa. Olin epävarma iskukyvystä ja minua heikotti ja väsytti ja tämän huolen takia, psykosomaattisin voimin, artistia alkoi oksettaa ja pyörryttää.

En todella tiennyt onko kaikki vain huolesta johtuvaa. Päätin silti vain vetää ja hyvin meni.

Kahdessa kanassa en saanut vielä itseäni kovin hyvin hereille. Pää jumitti. Paikka on myös joskus vaikea ja nyt varsinkin, kun paikalla oli pienehkö ja miesvaltainen yleisö.

Kävi ilmiö, johon olen törmännyt kerran aikaisemmin, silloin katsoessani Suomen parhaan koomikon Harri Lagströmin keikkaa. Kun sanoo jonkun mielipiteensä, yleisöstä joku mies huutaa että lopeta.

Pohjustin puolikökköä juttuani jostain pesäpallosta sanomalla että asevelvollisuuden sijaan jokaisen suomalaisen pitäisi pelata valtion piikkiiin puoli vuotta pesäpalloa, jolloin mies huusi lopeta. Harrin keikalla joku huusi täsmälleen samanlaiseen kohtaan lopeta kun Harri puhui lyhyesti politiikkaa, ihan tilanteeseen sopivalla tavalla.

Mistä on kyse? Siitäkö ettei ihminen kestä sitä että joku on eri mieltä? Vai eikö hän ole tottunut siihen, että viihteeseen on tullut tällainen mahdollisuus olla aitona omana itsenään lavalla ja puhua mielensä lavalla.

1.

Jos hän on eri mieltä, ei mun mielestä ole kovin hedelmällistä keskustelua, jos vain käskee  vastapuolta lopettamaan. Sellaisen juntin pitäisikin kuunnella ja itse lopettaa kaikki ajatuksensa, mitä ikinä on kehitellyt ja perustaa uudet.

2.

Jos taas kyse on esimerkiksi siitä, että tuntuu tai aidosti irvokkaalta kuulla huumorishown lomassa jokin oikea asia ja tulee spontaanisti epämukavan tilanteen takia huutaneeksi lopeta, sen ymmärrän paremmin. Kyse voi olla myös siitä että koomikko tekee asiansa huonosti.

Toki jos mun pesäpallo-juttu kaikessa laimeudessaan ja tylsyydessään onnistui vahingossa provosoimaan jotakuta herraa, voin vain kuvitella kuinka raskas kivireki sillä erkillä on silloin kun aletaan puhumaan kunnon asioista.

3.

Kolmaskin vaihtoehto on: se oli taas sitä yleisössä olevaa jännitystä ja jäykkyyttä, joka purkautuu osallistumisena. Mutta koska ei olla mikään sulavaliikkeisin kansa, miehet varsinkaan, se pullahtaa poskien välistä ulostöksähtävästi aggressiiviselta kuulostavana murahduksena, saranan narahduksena, sauman raksahduksena.

Ehkä hän yritti sanoa, että äläs heheheeheee poju ala meitä siellä neuvomaan hehehee, eipä sulla hehehee ole kummonen idea siinä. Loppukeikan ajan setä kuitenkin hymyili.

Tai sitten hän oli paskapää, jonka pitäisi tehdä itselleen muutakin kuin töitä.

 

Powered by Etomite CMS.