Keikkaraporttia 28

Valborg, probably the best fest in the world

Vappuaattona, amatöörijuhlijoiden oksennusparaatipäivänä, oli Teemulla kaksi eri koomikkokeikkaa pääkaupungin paikoissa.

Perjantai-iltapäivä pöhötettiin Jalavan Pekan kanssa harrastusten parissa ja sisään tuli kaadettua kahvia ja alkoholia. Kaksi annosta siideriä. Joskus hyvä, joskus ei.

Ilmassa oli vapputunnelman ja harrastamisen tuomaa rentoutta ja kevätiloa, huolettomuutta. Kaikki komiikassa hyödyllisiä aseita, vaikka ylipäänsä vaikeaa onkin yleensä pitää onnellista ja tyytyväistä koomikkoa uskottavana. Sellaiset koomikot ovat harvoin hyviä, kärjistäen sanottuna. Jussi Simola on poikkeus.

Huurteisena hiiviskelin Pasilaan tekemään keikkaa. En ollut ehkä hyvä. Olin vähän kahveissani, siis täpinöissäni ja siksi hukkasin yhteisen rytmin yleisön kanssa ennen kuin sitä ehti edes syntyä.

Kipuilin siinä rajamailla, onko tunnelma kuollut vai vain intensiivisesti ja oudosti etenevä työstö. Pää oli jumissa. Se saattoi näyttää yleisöön huonolta tai hyvältä, riippunee siitä kuka kahtoo. En jäänyt sitä kyllä murehtimaankaan, parhaani tein ja eteenpäin lähdin.

Sunnuntaina katsoin Steve Hughesin keikkaa netistä ja ajattelin, että olin kyllä paska Pasilassa. Oho.

Kokeilin uutta juttua, koska menin vanhaan halpaan. Testasin sitä ensin takahuoneessa toiselle koomikollle ja tämä nauroi ja sanoi, että kokeile ihmeessä lavalla. Se ei ollut sen koomikon vika vaan mun oma vika, sillä takahuonesuosituksiin ei koskaan pidä luottaa. Ei koskaan. Tai ne on siis omalla vastuulla. Siellä on aina niin epätodellinen tunnelma, takahuoneessa.

Hauskaa kuitenkin, siitähän stand upissa on kyse, hyvien osumien etsimisestä.

Kaksi kanaa kerrankin täynnä

Siellä takahuoneeksi tehdyssä pienessä vessassa jännitin sydämen suusta ulos. Tai en kai jännittänyt, mutta kierrokset oli niin kovia että paniikki meinasi iskeä. Mielessä oli vain että kunhan selviän niin sitten alkaa vappu hienolla illallisella hienojen ystävien kanssa. Hengitin joogassa opitusti ja siitähän se sitten lähti ihan hyvin.

The Umbilical Brothersin show torstaina vaikutti mun keikkaan kuten hyvillä keikoilla on tapana. Ne tekee ääniä ja mimiikkaa showssa, jossa mielikuvitus on otettu isosti käyttöön.

Mäkin kehitin eturivin kahden ihmisen välille jännitteen, eli noin 5 cm metallitangon, jota väistelin, venyttelin ja puristelin. Se olis siis mimiikkaa. Itse viihdyin, koska se oli luovaa. Tosin en ole mikään miimikko.

Sitä lienee luvassa lähiaikoina keikoilla, joilla tulee heittäydyttyä improvisoinnin varaan. Ehkä opiskelenkin alaa hieman.

Hyvin meni. Sen paikan energiat ja odotukset pitää osata. Terveisiä saarijärveläisille juhlijoille. Vielä reilu kuukausi ennen lomaa. Olen kansalaiskoomikko. Eli rima matalalle ja hyvät yönunet kunniaan. Pam.

 

Powered by Etomite CMS.