Keikkaraporttia 32

Ja näin paukahti elokuun keikat kontiin. 

Torstaina oli kuumassa Tampereessa Teerenpelin ja Teatterikesän keikat. Tulin päivällä tutkiskelleeksi juttukansiota ja kirjoittelin tai oikeastaan opiskelin suuhun sopiviksi aika montakin juttua, joita sitten kokeilin molemmilla keikoilla. Eli kehitin jumaliste uutta matskua.

Koulutusvienti, miesten mokailu, naiset urheilussa, stereotypiat, Suomi-leijona-kiitosveteraanit -kiihkoilu, puhelimet ja niitä huonosti käyttävät toimittajat ja myyjät sekä aikuistuminen. Siinä uusia ja täydennettyjä aiheita. Hyvin toimi.

Kun ei ole stressaantunut, osaa olla rauhassa lavalla. Siinä onnistuin Treella. Se on tyypillistä kesän jälkeen.

Teerenpelissä oli iso ja lämmin yleisö ja nautin itse paljon. Kiitos Kirstille taas valokuvista. Siinä kävi niin, että kuvia kantanut kirjekuori jäi pöydälle kun lähdin niin kiireellä Konsuun seuraavalle keikalle. Eivätköhän pitele niitä siellä tallen puolessa.

Konsussa olin jo väsyneempi ja yleisö oli erilaista, kello oli enemmän ja kaikkea sitä, mutta olen tyytyväinen. Oikein kiva ja oikein hyvä.

Imatralla

Perjantaina Imatralla olin huonompi, koska vanha ei jaksa edes kahden päivän kiertuettä näköjään. Keikka oli pitkä ja sen olisi voinut sisältönsä puolesta tiivistää kahteen kolmannekseen siitä mitä se kesti, mutta kehuja tuli onneksi. Ammuin improvisoidessa ohi jonkin verran tai ainakin se helmi mikä oli suusta ulos tulossa osui hampaisiin ja kimposi takaisin torstaina alkoholilla kormuutettuun massuun.

Eli vähiten tyytyväinen olin Imatran keikkaan, mutta hyvä kuitenkin. Sen haluaisin sanoa, että ihmiset, kun haluatte keskustella baarissa, tulkaa useammin stand up -keikalle keskustelemaan, puhukaa kovemmalla äänellä ja istukaa mahdollisimman lähelle lavaa tai johonkin kaikuisaan nurkkaan, jotta mahdollisimman moni kuulee. 

Vaikka olisitte kuinka iloisella tuulella ja pitämässä hauskaa, kuten Imatralla loistava yleisö oli, se höpöttely kuitenkin häiritsee ainakin mua ja ympäröiviä läheisiänne. Kiitos pliish.

Yöllä jonkun paikalle ukkelin kanssa juteltiin tappamisesta. Mukava setäsälli se oli. Riku Sottinen, loistava keikkaseuralainen muuten, kysyi sitten josko tämä local hero oli koskaan tullut ketään tappaneeksi. Se sanoi, että kyllä. Sottinen saattoi epäillä tätä ääneen, jolloin ukkeli sanoi tappaneensa Israelin puolella 1973 Yom Kippurin sodassa. Syyria ja Egypti roimi Israelia silloin muutaman päivän ajan ja Karjalan mies oli kuulema ollut kantamassa lyijynsä kekoon.

Voin vain kertoa, että epäilemme vieläkin. Sama mies, mukava mies oikeesti edelleen, haastoi meitä ennen naapuripöydän venäläiselle miehelle että muistaako tämä aikaa, jolloin Murmansk oli vielä Suomen. Venäläinen väitti ettei ole koskaan ollut Suomen ja me oltiin samaa mieltä.

Myöhemmin kysyttiin ukkelilta, että miksi väitit niin. Se sanoi, että no pitäähän niitä aina vähän kiusata. Hyvä hyvä.

Kiitos hei ja ensi kertaan!




Powered by Etomite CMS.