Muistan vikan leikkini


Muistan kun leikin viimeistä kertaa. Mä olin 12-vuotias ja se oli kuutosluokan kevät. Mä olin lopettanut leikkimisen jo oikeastaan noin vuotta aikaisemmin, kun oltiin viitosluokkalaisia ja alettiin tiedostamaan murrosikä ja kaikki halus olla kehittyneempiä kuin toiset. Siinä vaiheessa leikkiä ei pidetty koolina, leikki erotti lapset nuorista. 

No mutta sinä keväänä olin menossa hengaamaan jonnekin porukalla ja siellä oli tyttöjä ja poikia ja olin laittanut mun tukkaan muotovaahtoa. Mutta ennen kuin mä lähdin, menin meidän hiekkalaatikolle ja leikin puoli tuntia jotain kaivurileikkiä siinä mun pikkuveljen leluilla.

Eikä mua hävettänyt eikä mitään. Mä tiesin, että se on viimeinen kerta. Että nyt kun leikkii vaan niin sitten oon valmis lähtemään viettämään varhaisnuoren tissinhimoista elämää. Ja se oli täysin okei, mä kerroin siitä myös muille jossain vaiheessa ja koska mä olin sinut sen asian kanssa niin muutkin tuntuivat olevan.

Powered by Etomite CMS.