Nais komiikot

10.6.2015

 

Kun etsin uusia kiinnostavia koomikoita, huomaan joskus etsiväni nimenomaan naista. Tarkoitan nyt ulkomaalaisia.

 

Nyt löytyi amerikkalainen Kathleen Madigan. 

 

Tykkään hänestä siksi, että hän on lavalla ensisijaisesti kertomassa juttuja ja olemassa hauska koomikko. Hän ei tee alleviivatusti numeroa siitä, että on nainen.

 

Okei, tietysti siitäkin voi tehdä numeron, mutta monet koomikot astuvat silloin sille polulle, joka tekee hallaa komiikalle ja naisille. Eli vahvistetaan stereotypioita ja jäädään esimerkiksi lutka- tai bimboroolin taakse olematta oma itsensä.

 

Voi olla, etten vain ymmärrä kaikkien naispuolisten koomikoiden juttuja, koska olen mies ja sukupuoleni ja kulttuurini tuote. Mutta onko se sitten hyvä, että miehenä jään ulkopuolelle? Ajattelen, että koomikko kuin koomikko pyrkii tekemään matskua, jonka mahdollisimman moni ymmärtää.

 

Olisi hauska tietää, kokevatko jotkut naiset, että tietyt miespuoliset koomikot tekevät miesjuttuja miehille.

 

Toki koomikolle voi olla henkilökohtaisesti tärkeää tai naisille yleisesti tärkeää tehdä komiikkaa naiselta naisille, latinotkin esiintyvät latinoille, mutta sehän on kuitenkin jo käännytetyille saarnaamista. Se ei kiinnosta minua.

 

Pidän sitä tympeänä kehitysvaiheena että naisen komiikassa on joskus ikään kuin revanssihenkeä siitä, että vihdoin nainenkin saa kiroilla ja puhua rivoja kuten miehet. Kiinnostavampaa on kuulla koomikon ajatuksia, joten eikö mentäisi suoraan siihen.

 

Siitähän ei pääse mihinkään, että Kathleen Madigan on nainen, ja hän on lavalla ehkä enemmän polttopisteessä sukupuolensa takia kuin mies, mutta hän saa yleisön unohtamaan sukupuoliasian olemalla koomikkona kiinnostava ja oivaltava. Tosin ei hän mitään naiseudesta häivytäkään, mutta joku pinnallisuuden vastakohta siinä kiehtoo.

 

Jos, siis jos, haluaa edistää komiikalla tasa-arvoa, eikö kannata yrittää tavoittaa komiikalla mahdollisimman monta ihmistä, jolloin yks kaks yllättäen nainen koomikkona voi olla maailman tai maan suosituin.

 

Ja lopuksi. Anitta Ahonen Suomesta on tehnyt viime aikoina sellaista stand upia, joka liikuttaa, naurattaa, pistää ajattelemaan ja vapauttaa yleisön kuin yleisön paskantärkeydestä niin hyvin että ollaan stand up –komiikan ytimessä enemmän kuin pitkään aikaan on oltu.

 

 

Powered by Etomite CMS.