Kolumni politiikasta

Taas uusi kirjoitus sanomalehteen. Hienoa tässä on se, että täällä nää ilmestyy ennen kuin Keskisuomalaisessa. Meitsi on anarkisti radikaali. Ai miksi? No, koska systeemi hei haisee haloo.

 

Kolmen koon vaalipainajainen

Näin unta että minut valittiin kansanedustajaksi. Yö oli ahdistava ja aamulla olo keveni roimasti, kun tajusin kaiken olleen unta enkä oikeasti joutuisi näkemään Juha Mietoa livenä.

Olin lähtenyt leikilläni ehdokkaaksi, ja tunsin jättiläismäisen vastuun iskevän vatsanpohjaani kun tajusin, että rannalle oli jäänyt tokka ammattipoliitikkoja, joiden tilalla minulla ei olisi varaa löysäillä.


Vihaanko politiikkaa?

Uni alkoi siitä, että sain tietää tulleeni valituksi. Siitä alkoivat myös kylmännihkeät tunnelmat. Uni ei ollut painajainen siksi, että halveksuisin tai vihaisin politiikkaa tai sen tekijöitä.

Olin vain satavarma siitä, etten täyttäisi kolmen k:n vaatimusta. En ole tarpeeksi koulutettu, kokenut ja kuriton.

Oma kansanedustajan poliittinen ohjelmani lähti piirtymään päähäni heti ja ensimmäinen teema oli varmistaa, ettei minua missään tapauksessa saataisi kiinni siitä, että kiertelisin pippelipopulistina promotoimassa kansaedustajan statuksen turvin omaa stand up -uraani television eri ohjelmissa.

Turhauttavinta politiikassa olisi se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun yhdelle kumartaa, toiselle näyttää persettä ja kolmas ei saa mitään. Haastavinta poliitikkona olemisessa ehdottomuuteen taipuvaiselle luonteelleni olisi se, että pitäisi osata perustella kaikki, mitä tulee tehtyä.

Harvoinhan kansanedustajat pystyvät suorapuheisella järjellä mitään perustelemaan. Siksi onkin olemassa ympäripyöreä kapulakieli, jolla käsitteistä myllätään hajutonta jauhelihaa. Minä joka en ole tottunut suoltamaan miellyttävää puhemössöä, olisin pulassa.


Nollabudjetin kampanja:

Uni ei kertonut puoluettani tai sitä, millainen vaalikampanjani oli ollut. En ole minkään lajin olympiahopeamitalisti, en toppahousukansan virallinen parisuhdeneuvoja, en tunnettu rakastaja enkä oikeistohihhuli, joten toivottavasti minut oli valittu poliittisesti järkevistä syistä.

Ihmettelen valintaani myös siksi, että olen surkea ehdokas, koska olen alle 30-vuotias ja mies enkä voisi olla kokoomuslainen kuin kaikista pahimmassa painajaisessa.

Jos vaalitaisteluni olisi saanu vetoapua seurustelusähläyksistäni kirjoitetun kirjan takia, sopii vain toivoa, että se kirja olisi kirjoitettu siten, ettei se vaikuttaisi ylipitkältä tekstiviestiltä.

Kun minut nyt kuitenkin valittiin, pitäisikö vaalilupaukset kehitellä jälkikäteen? Ne ovat mediaa varten väsättyjä höpöhöpö-puheita, joten en lupaa mitään. Ja jos Taberman pääsi eduskunnan koripallokerhoon maailmanhistorian ympäripyöreimmällä rakkaus-teemalla, minäkin luotan yhden kärjen taktiikkaan.

Se olisi tällainen kysymys: jos Suomessa menee nyt paremmin kuin koskaan, miksei se näy naamasta?



Powered by Etomite CMS.