Arvostele tai kuole

Arvostelumenestys on mahdottomuus

 

Komiikkaa ei Suomessa vielä arvostella julkisesti tarpeeksi. Esimerkiksi Keskisuomalainen kirjoittaa aktiivisesti ja asiantuntevasti kesätapahtumien yhteydessä nähtävistä erikoisseteistä, mutta koskaan ei lueta raportteja tai arvioita tavallisista yksittäisistä keikoista tai kokonaisista stand up -illoista. Keskaria laiskempia lehtitaloja on liikaa.

Suomesta puuttuu stand upin Jone Nikula, joka tuntisi kotimaan kakkapyllyjen tekoset niin, että voisi kirjoittaa komiikasta paksulla tussilla asiaa ilman, että persreiän ympärillä on jatkuvasti tiedonpuutteen ja uskottavuuspulan aiheuttama kylmä rinki.

Joka kerta kun stand upia arvostellaan, teksti luetaan sielun haavat auki ja suu sekä silmät lautasen kokoisina auki ammollaan valmiina ottamaan vastaan jokainen tavu. Uskon, että kritiikki kasvattaa aina jokaista siihen osallistuvaa eli kirjoittajaa, kohteena olevia koomikoita ja yleisöäkin.

Toistaiseksi suomalainen arvostelumenestys on mahdottomuus, koska jokaisen toimittajan ensimmäinen stand up -juttu on myyntipuhe paikkakunnan punaniskoille, missä kerrotaan, että ne on oikeesti ehkä hauskoja, jonka jälkeen syvennetään kysymällä naisilta, että miten eroat Krissestä ja pojilta, että mitä sä teet oikeesti. Ja minä ymmärrän toimittajia ihan oikeesti.

Aikansa se ottaa, että alkuhämmennyksestä selvitään. Stand up -journalismi tulee hitaasti mutta varmasti. Stand up on pop-kulttuuria.

Sillä välin meidän täytyy arvostella toinen toisiamme – myös julkisesti. Toivottavasti sen takia ei tarvitse pikkupäissään tapella kovin usein muuta kuin ihan vähän reunasta.

Powered by Etomite CMS.